第3話 Lapsia? Plussat ja miinukset lauteilla

Helsingissä 2021

Olen jo edellä kertonut, että meillä meni vuosia tehdä päätös yrittää raskautta. Usein puhuimme asiasta lauantaisaunassa. Haluan vielä palata aiheeseen, koska itselleni se oli aika pirun iso osa koko tätä projektia.

Haluanko lapsia? Uskallanko? Varmasti en ole ainut, joka on tämän kysymyksen kanssa paininut. 34-vuotiaana minua alkoi kypsyttää: riittää jo tämä SOUDETAAN ♡ HUOVATAAN. EIKU SOUDETAAN! … vai huovataanko kuitenkin?

Meidän on päästävä jonkinlaiseen päätökseen.

Mutta miten ihmeessä siihen lopulliseen päätökseen oikein pääsee? Oma listani (enemmän tai vähemmän tärkeysjärjestyksessä) näyttää paperille kirjoitettuna jotensakin tältä ↓

🟢 SYITÄ HANKKIA LAPSI

• Minä saatan joskus katua, etten uskaltanut nousta tähän junaan
• Minä haluaisin, että pääsisimme kokemaan vanhemmuuden yhdessä
• Minä tykkään vauvoista ja niiden pehmoisista poskista ja kantapäistä

Lyhyt ja itsekäs lista, joka perustuu kaikkeen paitsi faktoihin: jossitteluun, vanhemmuuden romantisointiin ja vauvojen kantapäihin.

🚫 SYITÄ OLLA HANKKIMATTA LAPSIA

• Ura menee
• Lapsi voi olla sairas/kehitysvammainen
• Tulot romahtaa (FAKTA)
• Ikä + T1 = tuplariskiraskaus (FAKTA)
• Oma aika katoaa (FAKTA)
• Pää ei kestä muuttuvaa kehoa ja arkea
• Ilmaston lämpeneminen (FAKTA)
• Seksielämä ottaa hittiä (FAKTA)
• Kun lapsi on ikäiseni, minä olen 70-vuotias pieru (FAKTA)
• Lapset on ihan v*tun rasittavia (FAKTA)

Lähes kaikki faktoja, loput perusteltuja huolia. Muutamaa kohtaa haluan vähän avata.

🚫 Ura menee

Olen aina ollut urasuuntautunut ja päässyt siinä mielessä elämässä pitkälle: yliopisto-opinnot vuosina 2010–2018 (sis. kaksi vaihtovuotta Japanissa), tuntiopettajana Helsingin kaupungille vuodesta 2017, Aalto-yliopistolle vuodesta 2019.

Ongelma: alan työt ovat harvassa, ja työsopimukseni määräaikaisia. Ja näistä ainutlaatuisista töistä luopuminen tuntuu täysin järjenvastaiselta; olen uhrannut valtavasti aikaa ja välillä mielenterveyteni menestyäkseni urallani. Mitä tapahtuu, jos hyppään pyörästä? Ovatko työnantajani millään tavalla velvollisia solmimaan uudet työsopimukset kanssani äitiysloman jälkeen? Vai aloitanko kaiken aivan alusta?

🚫 Tulot romahtaa

Tämä liittyy vahvasti edelliseen. Miten määräaikaisilla työsopimuksilla uraa tehnyt pärjää taloudellisesti äitiysloman ajan?

🚫 Pää ei kestä muuttuvaa kehoa ja arkea

Minulla on syömishäiriötausta, jota en ole piilotellut, mutta josta en myöskään ole kovin yksityiskohtaisesti puhunut; en halua tulla leimatuksi täydeksi sekopääksi. Sellainen tausta minulla kuitenkin on, ja kysymys kuuluu, hiipiikö tämä tausta takaisin näyttämölle kehon ja arjen radikaalien muutosten myötä? Se huolestuttaa Mörköä ja se huolestuttaa minua.

Näiden listojen perusteella tätä blogia ei siis kaiken järjen mukaan pitäisi olla olemassa. On vain niin paljon helpompi ennakoida, mistä joutuu luopumaan! Mutta mitä saan tilalle? Iloa ja onnea? Surua ja murhetta? Sitä ei vain tiedä. Ja yök jotkut ”lapset on parasta, mitä minulle on elämässäni tapahtunut” -argumentit. Ne ei auta. Voiko vanhempi ylipäätään muuta lapsestaan ääneen sanoa?

Viime kädessä päätös syntyi ihan vain tunteesta. Jep. I expected more from myself.

Pandemian ollessa pahimmillaan lauteet olivat viileät. Ja minä huomasin tuntevani pettymystä. Olin kyllä samaa mieltä Mörön kanssa: minkälaiseen maailmaan me oltaisiin lasta tuomassa? Mutta silti harmitti. Olisin halunnut hänen sanovan meille, että maailmassa on kohdattu pahempiakin kriisejä. Ja että edelleen täällä on ihan hyvä elää.

Välillä taas leikittelimme ajatuksella vanhemmuudesta. Minut valtasi aina jonkinlainen… positiivinen, hyvä tunne. Tulevaisuus tuntui jännemmältä, mitä kaikkea meitä odottaisikaan! Ja vaikka minulla pitkä lista syistä olla hankkimatta lapsia olikin, kertaakaan en lämpimillä lauteilla tuntenut kauhua tai ahdistusta. Että ehkä nyt ei herran jumala oikeesti kuitenkaan.

Niin en tuntenut, en sitten kertaakaan.