第15話 Neuvolan ensikäynti

Helsingissä 21. heinäkuuta 2022
_{🤰 raskausviikko 9 = rv9 (alkion koko: 2,3 cm, 15 g)}

Neuvolan ensikäynnin sijaan meillä oli neuvolan ensipuhelu – covidin jälkimainingeissa lilluvia ei luonnollisesti haluttu neuvolan tiloihin. Olisin kyllä kovasti halunnut mennä paikan päälle. Astua sisään neuvolan ovista. Tavata neuvolatätimme. Nähdä neuvolahuone. Saada jotain konkretiaa raskaudelle. Kuva positiivisesta raskaustestistä oli ainut, mitä meillä oli. Minulla ei ollut edes selkeitä raskausoireita. Joo, kuukautiset puuttuivat, aamupala upposi ennen keskipäivää, kahvi ei maistunut ja kaikki C-vitamiinia sisältävät hedelmät (erityisesti tuore ananas ja appelsiinimehu) himotutti. But that’s it. Olisin kamalasti jo halunnut aistia jotain käsin kosketeltavempaa. Jotain, mikä antaisi raskaudelle tarttumapintaa tähän maailmaan.

Kasvottomaan puheluun kotipöydän äärellä meidän oli tyytymän.

En tiennyt, mitä odottaa. Vähän jännitti, sillei kivalla tavalla. Puhelun aluksi terveydenhoitaja kysyi, miten olemme covidista toipuneet. Sen enempää tauti ei huomiota saanut, mikä kieltämättä toi rauhaa huolestuneelle mielelleni.

• Mistä olemme kotoisin?
• Mitä teemme työksemme?
• Millaista elämää vietämme (liikunta, alkoholin käyttö, tupakointi jne.)
• Kauanko olemme olleet yhdessä?
• Missä asumme?
• Missä vanhempamme asuvat (eli millainen isovanhempien tuki meillä mahdollisesti on)?
• Mitä sairauksia suvuistamme löytyy?
• Mitkä ovat ajatuksemme raskaudesta?

Tällaisista asioista terveydenhoitaja oli kiinnostunut. Selkeästi neuvolan agendana oli saada ensikäynnin (-puhelun) aikana käsitys siitä, millaisille vanhemmille ja ylipäätään millaiseen ympäristöön lapsi olisi sitten aikanaan tumpsahtamassa.

Terveydenhoitajamme vaikutti ihan mukavalta, vaikkakin hän puhui kuten tyypillinen hoitaja: iloisenystävällisesti tasoa luonnoton. Hrr. Hänen imelä oletuksensa meidän ajatuksista raskautta kohtaan sai kulmakarvani kohoamaan:

”Niin tämä lapsihan on jo teille tosi rakas”, hän sanoi puhelimen toisessa päässä hoitajahymy varmasti kasvoillaan.

Ööö. Mikä lapsi? Niin siis tämä 15 gramman solumötikkä sisälläni? Menee huonolla tuurilla vielä keskenkin. Ja että ihan tosi rakas? Lol. Toki olen nähnyt paljon vaivaa, jotta mötiäinen voisi kehittyä mahdollisimman terveessä ja normaalissa ympäristössä, mutta että tosi rakas? Calm your tits lady.

”Mjoo”, vastasin.

Puhelun lopuksi teimme toimintasuunnitelman seuraaville viikoille:

Sain käskyn aloittaa mini-ASA:n käytön raskausviikolla 12. Mini-ASA on siis reseptivapaa verenohennuslääke; tutkimusten mukaan se vähentää pre-eklampsiaa, ennenaikaisia synnytyksiä, sikiö- ja vastasyntyneiden kuolleisuutta sekä sikiön kasvuhäiriöitä niillä naisilla, joilla on pre-eklampsian riskitekijöitä (Mini-ASA pre-eklampsian ja sen komplikaatioiden ehkäisyssä). Itselläni selvänä riskitekijänä on T1-diabetes (pre-eklampsian riskitekijät). Vaikka olin melkoisesti T1-diabeteksesta ja raskaudesta lukenutkin, mini-ASA oli minulle ihan uutta. Terveydenhoitaja selitti, että suositus pohjautuu aivan uusimpaan tietoon ja on kenties siksi vielä vieras isolle yleisölle.

Diabeteksen takia myös raskauteni seuranta tulee olemaan erilainen: osittain se tulee tapahtumaan neuvolassa, osittain Naistenklinikalla. Naistenklinikalla fokus on diabeteksessa, neuvolassa taas… noh, jos totta puhutaan, niin en vielä oikein tiedä. Oletan että kaikkea äitiys-, vauva- ja perhejuttuja. Seikkailumme edetessä varmasti neuvolasysteemikin tulee tutuksi.

Seuraavaksi tehtävänäni oli käydä labrassa, jonne terveydenhoitaja laati minulle lähetteen. Ohjeistus oli käydä verikokeissa raskausviikon 10 tultua täyteen – ennen raskausviikon 11 alkamista. Tämä verinäyte olisi ensimmäinen osa varhaisraskauden yhdistelmäseulontaa, jälkimmäinen osa tapahtuisi ultraäänitutkimuksen muodossa reilun kolmen viikon päästä. Tästä kromosomipoikkeavuuksien seulonnasta sekä ensimmäisestä ultrasta heti seuraavassa luvussa.